Fanni ja levoton liikeri
Viime syksynä ilmestyivät ensimmäiset Fanni -tunnekirjasarjan teokset, jotka kohosivat vuoden 2019 myydyimpien lastenkirjojen listan kärkisijoille.
Nyt kirjasarja saa jatkoa kahdella uudella kirjalla.
Ralf-liikeri odottaa malttamattomana tulevaa leijonalauman kokoontumista. Tänä iltana hän pääsee sinne isänsä kanssa ensimmäistä kertaa! Päivän mittaan jännitys ja levottomuus kuitenkin yltyvät aivan hallitsemattomiksi, eikä ystävien kanssa leikkimisestä tule mitään. Lammen rannalla ystävykset tapaavat vilkkaan kengurunpoikasen, jolla on Ralfille ehdotus. Onnistuuko Ralf rauhoittumaan kengurun keinon avulla?
Omien tunteiden voimakkuuteen voi vaikuttaa sillä, miten toimii ja mitä ajattelee. Taito rauhoittaa oma keho on tärkeä tunnesäätelykeino. Kirjan tarinan ja siihen liittyvien tehtävien avulla opitaan helppoja toiminnallisia rauhoittumiskeinoja, joita lapsi tarvitsee voimakkaiden tunteiden säätelemiseen ja levottomuuden taltuttamiseen.
Kirjojen tekijät Julia Pöyhönen ja Heidi Livingston ovat lasten kehitykseen ja vanhemmuuden tukemiseen erikoistuneita psykologeja. He ovat kehittäneet lasten tunnetaitoja vahvistavia valmennuksia perheille, päiväkodeille ja perheneuvoloille.
Kirjassa on 48 sivua:
- aihetta käsittelevä, kauniisti kuvitettu satu
- tunnekasvatuksen tietosivut aikuisille
- leikkejä ja tehtäviä joiden avulla aihetta voi käsitellä yhdessä lapsen kanssa.