Jojo - Pieni koira rohkea kuin karhu | Satunurkka

Jojo - Pieni koira rohkea kuin karhu

Kuvakirja täynnä mielenkiintoisia ja ilmeikkäitä yksityiskohtia!

Jojo on pieni koira, jonka tärkeä tehtävä on vartioida Makkosen tilaa. Äkkiä eläinten leppoiseen päivään tulee säpinää, kun maanviljelijä huutaa hälyytyksen. Lähimetsässä on nähty liikuskelemassa karhu. Kun eläimet sulkeutuvat maatilalle turvaan, päättää Jojo lähteä etsimään karhua. Ensin Jojo kohtaa monia metsän eläimiä, mutta karhua se ei näe missään. Lopulta hämärä laskeutui metsään, eikä Jojo enää tiedä missä suunnassa koti onkaan. Niinpä se kiipeää yöksi pieneen puunrunkoon. Aamulla Jojo kohtaa karhurouvan ja pienen karhunpennun. Mutta vaikka Jojo säikähtää, karhut eivät ole aikeissa syödä sitä suuhunsa vaan ne etsivät hunajaa. Ystävystyttyään Jojo päättää esitellä karhut myös maatilanväelle. Ja lopulta hunajaleipiä nautitaan suurella porukalla.
Ihastuttava satukirja, mutta kaikkein parasta kirjassa on valloittava kuvitus. Kuvat on täynnä pieniä yksityiskohtia ja jokaiselle hahmolle on saatu ilmeikkyyttä. Tätä kirjaa tutkiessa menee hetki jos toinenkin.

Kirjassa on 24 sivua, paljon kuvitusta ja kappaleet tekstiä joka sivulla.

 

Keskustele kirjasta:

 

  • Miksi kaikki maatalossa säikähtivät karhua?

  • Oliko Jojo rohkea, kun lähti etsimään sitä?

  • Osaako lapsi kertoa missä kohtaa satua Jojo pelkäsi?

  • Katselkaa kuvien hahmoja ja antakaa lapsen tunnistaa tunteita niiden kasvoilta.

Saatavuus

12,00 €

Enää kaksi jäljellä!

Tiedot

eläinsatu, koira, maatila, maalaistalo, metsä, eläin
Bengt Birck
Jan Birck
Maarit Varpu
Aurinko Kustannus
2017
2 - 5

Vinkkaa kaverille

Email