Minttu ja kananvaljaat

Minttu on mummolassa ja mummon kanat aiheuttavat kunnolla päänvaivaa. Ne pitäisi ruokkia ja täyttää juoma-astiat, mutta jotenkin Minttu onnistuu kastelemaan vain itsensä ja isompi kana karkaa metsään. Yhdessä mummo ja Minttu lähtevät etsintäpuuhiin. Onneksi kana löytyy. Minttu ja mummo päättävät virkata sille valjaat, jotta kana ei toista kertaa pääse karkumatkalle. Mukavan sadun lomaan on sijoiteutt lapsille kysymyksiä ja pieniä laskutehtäviä.
Minttu -kirjat ovat olleet suomalaisperheiden suosikkeja jo pitkään ja niitä on myyty jo lähes 400 000 kirjaa. Maikki Harjanteen Minttu on tavallinen tyttö, joka kokee pieniä arjen seikkailuita. Tarinat ovat ihanan arkisia, jokaista lasta koskettavia tilanteita. Samalla Mintuissa on ripaus mielikuvituksen voimaa, kun vaikkapa hiiri laskeekin vesiliukumäkeä. Toisaalta sellaisenahan lapsetkin maailman näkevät, satu ja todellisuus sekoittuvat. Minttu kirjoissa on koko sivun isot ja vauhdikkaat kuvat. Tekstiä on muutama lause sivua kohden, joten jo pienikin lapsi jaksaa kuunnella näitä satuja. Kuvat ja tapahtumat läheltä lapsen omia kokemuksia, tukevat hyvin tekstin ymmärrystä.

Kirjassa on 27 sivua, muutama lause teksitä sivua kohden.
 

Keskustele kirjasta:

  • Onko Minttu tuhma kun ruiskuttaa vettä vaatteilleen?

  • Millaisen tarinan lapsi kehittää, miksi kana lähtee karkumatkalle?

  • Voisiko kanaa pitää oikeasti valjaissa?

Saatavuus

12,00 €

Tiedot

Minttu, kana, isovanhemmat, mummo, perhe, arki, eläinten hoito
Maikki Harjanne
Maikki Harjanne
-
Otava
2018
2 - 5

Vinkkaa kaverille

Email