Molli ja Kumma
Molli havahtuu ihmettelemään suuria jalanjälkiä puutarhassa ja jähmettyy niille sijoilleen. Jättiläisen on täytynyt kulkea hänen puutarhansa läpi pihan perällä sijaitsevaan metsään. Mollin ystävä Pikku Sisu arvelee jalanjäljen kuuluvan Niille.
- Millaisia ne ovat? Molli ihmettelee.
- Ne ovat vaarallisia, Sisu kuiskaa.
- Millä lailla vaarallisia, mitä ne tekevät? Molli kysyy.
- Kukaan ei tiedä, ja sehän niissä juuri vaarallista onkin, Sisu kertoi. - SIlloinhan ei edes tiedä, mitä pitää varoa.
Molli on kuitenkin utelias kummaa jättiläistä kohtaan. Kun tämä kohtaa Kumman ensi kertaa silmätysten, tulee heistä ystäviä. Sisua harmittaa Mollin ja Kumman ystävyys ja niin hän ajautuu riitaa Mollin kanssa. Taas Mollin tarvitsee opetella uusia ystävyystaitoja ja pohtia myös sitä, mitä voi tehdä jos omaan sydämeen mahtuisi lisää ystäviä, mutta ystävän sydämeen ei. Lopulta tulee pakkasaamu, jolloin Kumma palaa Suureen metsään. Molli ja Sisu istuvat yhdessä mökötyskivelle ja alkavat jutella. Yhdessä huomataan että ystäviä voi olla monta. Ja sekin, että on monenlaista rohkeutta, voi olla kotipiharohkea tai Suuri Tuntematon -rohkea.
Katri Kirkkopellon ihastuttava kirja jatkaa ensimmäisen Molli -kirjan tavoin ystävyyden pohdintaa. Uskalletaanko kohdata uutta? Pelottaako se uusi enemmän silloin, kun siihen ei ole vielä tutustunut? Kirjassa myös käsitellään riitelemistä ja mietitään miltä se riita tuntuu ja miten sen saisi korjattua. Ystävyys ei lopu riitaan, jos molemmat haluavat pitää ystävyydestä kiinni. Toista ei myöskään voi omistaa, ystävä voi löytää uusia ystäviä ja silti olla ihan se sama, rakas kaveri. Molli ja Kumma kirjan tunnelma on jälleen mollimaisen lämmin ja kuvitus kaunis. Kirjan tarina on moniulotteinen ja siinä käydään läpi monia käsitteitä. Kirja soveltuu parhaiten jo kuuntelemaan tottuneille ja niille jotka jaksavat seurata tarkasti tarinan kulkua sekä ymmärtävät myös tekstin avulla rakennettuja asioita.
Saatavuus
Enää yksi jäljellä!