Mummin muisti oikkuilee

Samun mummi on ihan paras. Yhdessä he unelmoivat avaruusseikkailuista ja rakentavat kuurakettia. Mutta sitten Samu alkaa huomata mummin muuttuvan. Mummi ei enää muistakaan kuurakettileikkiä, ei aina edes tietä kotiin. Mummi juttelee välillä sekavia ja on päiviä kun mummi ei jaksa tehdä mitään, istuu vain. Samua naurattaa kun mummi sanoo päivää uutistenlukijalle, hävettää kun mummi tekee hassuja juttuja kavereiden edessä ja pelottaa kun mummi katoaa keskellä yötä. Aika tuttuja tunteita muistisairaan läheisille. Tunteita joista voi puhua ja tilanteita joista voi oppia. Ja kun tulee ilta voi Samu edelleen ihastella tähtiä mummin kanssa, vaikka tämä ei Samun nimeä muistaisikaan. Hieno lastenkirja muistisairaudesta, asiasta jota lapsen voi olla aika vaikea ymmärtää. Muistisairaus voi herättää paljon kysymyksiä, joita voi käydä kirjan avulla yhdessä läpi. Miksi turvallinen aikuinen alkaakin käyttäytyä niin erilailla. Kirjan sivuilla on jo jonkin verran tekstiä, eli vaatii jo kuulijaltaan keskittymistä.

Kirjassa on 28 sivua, joka sivulla pari kappaletta tekstiä ja isot kuvat.

Keskustele kirjasta:

  • Miltä Samusta tuntuu kun mummi piilottaa tavaroita avaruusolioilta?

  • Miltä Samusta tuntuu kun mummi heittää kengän yli aidan? Miksi mummi tekee niin?

  • Miksi mummi syö leivoksen toisen lautaselta?

  • Rakastaako Samu silti mummia?

  • Miltä mummista tuntuu?

  • Miksi on päiviä ettei mummi tee mitään?

  • Mitä yhteistä mummi voisi Samun kanssa vielä tehdä, vaikka onkin kipeä? Missä asioissa Samu voisi auttaa mummia?

Saatavuus

19,00 €

Lainattavissa kirjastosta

Tiedot

isovanhemmat , isoäiti , dementia , muistisairaus , alzheimerin tauti , mummi , mummu
Martina Baumbach
Seija Kukkonen
Kustannus-Mäkelä Oy
2015
4 - 8

Vinkkaa kaverille

Email