Nean päivä | Satunurkka

Nean päivä

Kirjassa kuvataan pienen Nea tytön päivää yhdessä perheen kanssa. Päivään mahtuu paljon tavallisia, jokaiselle lapselle tuttuja hetkiä. Välillä reippaillaan ulkona ja toisessa hetkessä lutrataan kylvyssä. Nean päivässä on myös paljon leikkiä ja kohtaamisia perheen kanssa. Tärkeänä osana kirjassa kulkevat myös jokaisen arkipäivän tutut toimet, kuten pukeutumiset ja ruokailut. Kaikkia hetkiä on kuvattu tunteiden näkökulmasta. Kun ruoka ei maistukaan, miltä se tuntuu ja missä se tuntuu? Tai mitä tunteita se nostattaa, kun aikuiset kehottaa pukemaan reippaasti. Lyhyiden tekstikappaileiden lisäksi joka aukeamalla on ilmeikästä kuvitusta sekä paljon keskustelua johdattavia kysymyksiä. Kuvista lapsi voi myös tunnistaa tekstissä esitettyjä tunteita. Tämä kirja sopii mainiosti pienille lapsille, kun omia tunteita tutkitaan ja opitaan hallitsemaan ja toisten tunteita tulkitsemaan. Erityisen hienoa on, että kirjaan on mahdutettu noita arkipäivän tuttuja tilanteita. Niistä lapsen on helppo löytää yhtymäkohtia omaan päiväänsä. Kirjan on kirjoittanut toimintaterapeutti Hanna Lampi.

Kirjassa on 31 sivua, lyhyet tekstikappaleet ja paljon kuvitusta joka sivulla.

Keskustele kirjasta:

  • Kirja itsessään tarjoaa paljon kysymyksiä. Kirjan tunneteemaa voisi kotona jatkaa nappaamalla vaikkapa kuvia oman päivän kulusta ja tekemällä niistä taulun seinälle.

Saatavuus

24,00 €

Tiedot

tunteet, tunnekasvatus, tunnetaidot, kiukku, ilo, leikki, perhe, perhesuhteet, arki
Hanna Lampi
Satu Mali
-
TerapiaLampi Oy
2018
0 - 4

Vinkkaa kaverille

Email