Onni ja Aada päiväkodissa | Satunurkka

Onni ja Aada päiväkodissa

Satukirja kaikille päivähoidon aloittaville lapsille.

Onni on menossa ensimmäistä kertaa päiväkotiin ja se jännittää kovasti. Äiti lohduttaa ja päiväkodin pihalla hoitaja Piia antaa voimahalin, siitä aloitetaan ensimmäinen päiväkotipäivä. Päivään kuuluu monenlaista puuhaa. Ulkoillaan, tutustutaan päiväkotiin, käydään tuokioilla ja ruokaillaan. Moni juttu tuntuu vaikealta, kun jännittää kovasti. Erityisesti Onni haluaa oppia muiden lasten nimet ja päästä leikkiin mukaan, mutta sekään ei ole helppoa. Onneksi Aada huomaa Onnin ja pyytää leikkiin mukaan. Yhdessä touhuten päivä hoidossa sujuu nopeaan. Tämä kirja sopii hienosti päivähoitoa alottelevalle pienelle. Pienelle lapselle tilanteiden ennalta-arvattavuus on tärkeää, siksi tieto siitä mitä päiväkodissa tehdään auttaa hallitsemaan uutta tilannetta. Kirja myös auttaa ymmärtämään, että muitakin lapsia jännittää hoidon aloittaminen. Onnilla on, alkujännityksestä huolimatta, kuitenkin tosi mukava päivä. Saara Söderlundin värikkäät ja ilmeikkäät kuvat tuovat lukukokemukseen lisää iloa.

Kirjassa on 30 sivua, jokaisella aukeamalla on tekstikappale ja isot kuvat.

Keskustele kirjasta:

  • Miksi Onnia jännittää?

  • Jännittääkö Onnia vähemmän kun saa leikkiä Aadan kanssa? Onko sinun päiväkodissa joku sinulle tuttu?

  • Mikä voisi olla kivaa tekemistä päiväkodissa? Mitä sellaista siellä tehdään jota kotona ei tehdä?

  • Luetaanko päiväkodissa kirjoja? Kerrotaanko satuja? Ottaisitko ensimmäiselle päivälle lempikirjasi mukaan?

Saatavuus

19,00 €

Tiedot

päiväkoti, päivähoito, päivähoidon aloittaminen, onni, Aada
Maria Kuutti
Saara Söderlund
-
Karisto
2019
2 - 5

Vinkkaa kaverille

Email