Ottonen ja suuri metsä
Taianomaisilla valokuvilla kuvitettu satuseikkailu!
Ottonen on pieni ja pelokas nallekarhu. Niin arka, ettei juurikaan uskaltaudu pois pehmeästä sukastaan sängyn alta. Eräänä päivänä perheen poika istuttaa nallen paperilennokille ja lennättää ympäri huonetta. Kauhuissaan nalle puristaa lennokin reunoja. Silloin tuuli tarttuu lennokkiin ja lennättää sen kauas suureen metsään. Pieni nalle on kauhuissaan, sillä millä hän löytää kotiin tai uskaltaa edes liikkua metsässä. Pikku hiljaa nalle kohtaa metsän asukkeja: vanhan tammen, pienen oravan, avuliaan pöllön ja pyöreän kuun. Se huomaa että pelottava metsä onkin monen asukkaan koti. Kun nallen kuono viimein kääntyy kohti kotia, se alkaa huomata rohkeutensa kasvavan. Viimein se pääsee takaisin kotiin ja istuu nyt ikkunalaudalla odottaen uutta metsäseikkailua.
Kirjassa on 28 sivua, isot kuvat ja kappaleen verran tekstiä aukeamalla.
Keskustele kirjasta:
-
Miksi Ottonen vain istuskeli sängynalta?
-
Missä pelko tuntuu?
-
Onko jotain asioita joita lapsi pelkää?
-
Miltä metsä tuntuu Ottosesta aluksi?
-
Entä sitten, kun hän on tutustunut sen asukkaisiin?
-
Miksi uudet asiat voivat tuntua jännittäviltä / pelottavilta? Miten sellaisissa tilanteisiin voi varautua?