Reuhurinne, Metsäretki -puuhakirja

Reuhurinteen kirjojen kuvitus on ihana ilmeikästä ja mukaansa tempaavaa. Reuhurinteellä heiluu tyyppejä 1. luokalta aina 6. luokkaan saakka, riippuen kirjan kohdeyleisöstä. Metsäretkelle lähdetään yhdessä 5-vuotiaan Eemelin ja ekaluokkalaisen Tötterön kanssa. Puuhakirja on täynnä luonnon ihmeitä ja riemua. Sen tehtävät ovat hyvin monipuolisia ja osa vaatii ihan oikeaa metsäretkeäkin, joten kirja todella herättelee ympäristön tarkkailuun. Tehtävät saavat aidosti kiinnittämään huomiota luonnon ihmeisiin, siinä missä harjoittavat myös hienomotoriikkaa. Parhaiten kirja sopii puuhaksi kevääseen, sillä siinä esimerkiksi tarkastellaan muuttolintujen saapumista Suomeen ja luonnon heräämistä talven jäljiltä. Kun koeympäristönä tehtävissä käytetään oikeaa luontoa, on tehtäviä vaikea suorittaa vaikkapa loppusyksyn myrskyissä. Kaikenkaikkiaan puuhakirja on huippu hieno kokonaisuus ja sen parissa viihtyy useammankin tunnin, aikuinenkin yhdessä lapsen kanssa. Kirjan kannessa ikäsuositukseksi on laitettu yli 6-vuotiaat. Yhdessä aikusen kanssa täytettäväksi kirja sopii kuitenkin jo neljävuotiaista eteenpäin, varsinkin jos laskeminen 1-20 jo onnistuu. Parasta Reuhurinteen puuhakirjoissa on, etteivät ne toista itseään vaan jokaisella kirjan aukeamalla on joitan aivan uutta pähkinää purtavaksi.

Kirjassa on 45 tehtäväsivua, ja lopussa muutama vastaussivu.

Keskustele kirjasta:

  • Puuhakirja herättelee ihmettelemään luontoa, yhdessä lapsen kanssa.

Saatavuus

7,00 €

Tiedot

luonto , puuhakirja , tehtävät , metsä , eläimet , linnut , kevät , kasvit , kukat
-
Otava
2014
4 - 8

Vinkkaa kaverille

Email