Taikuri ja taskuvaras | Satunurkka

Taikuri ja taskuvaras

Taikuri ja taskuvaras on trilogian ensimmäinen osa. Anniina Mikama palkittiin kirjasta arvostetulla Topelius -palkinnolla.

Kirja sijoittuu 1800 -luvun lopun Helsinkiin. Mina on 16-vuotias orpotyttö, joka varastelee pysyäkseen hengissä. Eräänä päivänä Minaa vastaan tulee Tom. Tom on nuori taikuri ja keksijä, joka näkee Minassa jotain mitä muut eivät nää. Tom palkkaa Minan apulaiseksi ikivanhalle professorille ja Mina saa kodin heidän kartanostaan. Kartano on täynnä seikkailua, sillä sen sisällä Tomin luomat robotit saavat todellisuuden sekoittumaan taikaan. Minalla on paljon opittavaa ja ihmettelemistä, samalla nuoret huomaavat tuntevansa vetovoimaa toisiinsa. Mutta kummallakin on menneisyys, jota ei pääse pakoon. Kun Mina alkaa selvittää isänsä kuolemaa, menneisyyden haamut heräävät henkiin. Lopulta alkaa huikea pako, josta selviää vain rohkeudella, päättäväisyydellä ja muutamalla taikatempulla. Ja saako Mina selville Tomin salaisuuden?
Fantasiaa ja todellisuutta sekoittava kirja on huikea seikkailu. Vanhaan Helsinkiin sijoittuva kirja on täynnä yllätyksiä. Kirja soveltuu erityisen hyvin yläasteikäisille fantasikirjallisuuden faneille, mutta sen maailma kohtaa kaikki jännityksestä ja seikkailusta kiinnostuneet lukijat.

Kirjassa on 415 sivua, ei kuvitusta.
 

Saatavuus

14,00 €

Tiedot

taikuri, fantasia, Mina, Tom, robotit, jännitys, seikkailu, rikos, murha, rakkaus
Anniina Mikama
Sami Saramäki
415
WSOY
2018
12 - 16

Vinkkaa kaverille

Email