Täplä ja salakuljettajat

Pieni pentu häärää onnellisena emonsa kainalossa, liian pieni vierotettavaksi. Silti kylmä käsi tulee ja laittaa sen pahvilaatikkoon. Alkaa matka Suomeen, yksin ja peloissaan, sidottuna ja nälissään. Suomessa pienen jackrusselinterrierinpennun ostaa Karri, pikkusiskolleen Maisalle. Ja niin pennusta tulee Täplä. Mutta kun selviää että pentu on salakuljetettu maahan, on aika tehdä pelottava matka eläinlääkärille. Entä jos se on sairas tai huonoissa oloissa kasvanut? Entä jos se joudutaan lopettamaan? Sitä Maisa ei uskalla edes ajatella. Neljä kuukautta Täplä on karanteenissa, touhuaa ja tekee pentukoiruuksiaan, kunnes helpottava tieto tulee. Se on tutkitusti terve ja uusi elämä, Maisan ja Karrin perheessä, voi alkaa. Tämä kirja laittaa miettimään. Vaikka Täplälle käy hyvin, kirja on vahva kannanotto koirien salakuljetusta vastaan. Kaikki eivät ole yhtä onnekaita kuin Täplän omistajat. Kirja haastaa myös lasta, sillä suloisen Täplän matka Suomeen on pelottava. Kotona Täplä kuitenkin touhuaa kuin mikä tahansa pentu, ja myös niistä arkipäivien hauskuuksista on kerrottu kirjassa. Miten ihanaa pienen koiranpennun kanssa touhuaminen onkaan. Kirja on jaettu 5-6 sivun kappaleisiin, joten sitä on helppo lapsen itse lukea. Lisäksi kirjassa on jokaisessa kappaleessa vähintään yksi kuva, joka elävöittää tekstiä. Kirja on palkitus Täplä -kirjasarjan ensimmäinen osa.

Kirjassa on 125 sivua, 5-6 sivun kappaleet joissa jokaisessa vähintään yksi kuva.

Keskustele kirjasta:

  • Miltä matka Suomeen tuntui Täplästä?

  • Onko Suomessa vieläkin eläinten salakuljetusta?

  • Miksi eläimiä salakuljetetaan? Voiko sitä jotenkin estää?

  • Miltä Maisasta tuntui kun hän näki Täplän ensimmäistä kertaa?

  • Entä miltä Maisasta tuntui seuraavana aamuna?

Saatavuus

14,00 €

Tiedot

Sari Kumpulainen
Read me
2017
6 - 9

Vinkkaa kaverille

Email